YLEISTÄ

OAJ:n Leppävirran paikallisyhdistyksen toimintasuunnitelma 2010

Paikallisyhdistyksemme luonnollisesti toteuttaa OAJ:n keskusjärjestön vaatimat tehtävät. Mutta näiden lisäksi, koska meillä on runsaasti paikallista toiminnanvapautta, laadimme seuraavan toimintasuunnitelman. Toiminnan laajuutta säätelee erillinen talousarvio.

Edunvalvonta ja koulutus

Syys- ja kevätkokousten yhteyteen järjestämme tarpeen mukaan koulutusta, jossa käytämme hyväksi mm. Pohjois-Savon piirin tarjoamia ilmaisia kouluttajia. Järjestämme vaikuttamispalavereja opettajien ja koululautakunnan / koulun johto- kuntien / kunnanhallituksen / mahdollisesti muidenkin vasta- ja myötäosapuolten kanssa.

Uusille opettajille järjestetään mahdollisesti valtakunnalliseen edunvalvontaan ja paikalliseen yhdistystoimintaan tutustuttamistilaisuus.

Luottamushenkilöt:

Akavalaisena pääluottamusmiehenä toimii Eero Holopainen, Timolan koulu, p. 5581249, koti 040-5504435.

Varaluottamusmiehenä toimii Maarit Kansanen, Kivelän koulu.

Hallituksen puheenjohtajalla on päävastuu yhdistyksen toiminnan ideoinnista, organisoinnista ja hallituksessa tehtyjen päätösten toteuttamisesta. Valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan.

Yhdistyksen sihteeri vastaa käytännön asioiden hoidosta ja tiedottamisesta. Valitaan uuden hallituksen ensimmäisessä kokouksessa kuten myös yhdistyksen taloudenhoitaja, jonka vastuulla on yhdistyksen maksuliikenne ja veroasiat sekä yhteydenpito tilitoimistoon.

Työsuojeluvaltuutettuna toimii Veli-Pekka Pienimäki p. 554 3545 tai 040-7200491.

Tiedotus

Kokouskutsut ja hallituksen tekemistä päätöksistä laaditut jäsenkirjeet toimitetaan koulujen ilmoitustauluille sähköpostin välityksellä sekä työpaikattomille jäsenille henkilökohtaisilla kirjeillä/sähköpostitse. Syys- ja kevätkokouksista ilmoitetaan lisäksi paikallislehdessä. Paikallislehteen pyritään saamaan myös ammattikuntaamme kohentavaa palstatilaa.

Virkistystoiminta

Pyritään ylläpitämään jäsenten henkistä hyvinvointia sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta järjestämällä mm. yhteisiä teatteri/konserttimatkoja sekä syksyisin jäsenistölle yhteinen avaustapahtuma. Lisäksi paikallisyhdistys tukee kilpailuja maksamalla kilpailuihin osallistuvien jäsenten osallistumismaksut (esim. piirin pilkkikilpailut) ja rahoittamalla palkintoja.

Tunnustukset ja muistamiset

Opettaja valokeilassa -palkinto jaetaan 5. lokakuuta eli maailman opettajien päivänä opettajalle, joka uhrautuvasti kyntää opettajan monipuolista työsarkaa ja ansioituu myös koulutyön ulkopuolella.

Yhdistys jakaa pronssisia ansiomerkkejä yhdistysaktiiveille ja anoo ansioituneimmille OAY-piiriltä hopealehväisiä ansiomerkkejä sekä ansiomitaleja kulttuuri- ja urheiluaktiiveille.

Yhdistys muistaa merkkipäiviä viettäviä jäseniään ja yhteistyökumppaneita sekä juhlivia ammattiyhdistyksiä.

Stipendejä voidaan jakaa esimerkillisille koululaisille ja juhliville kouluille. Mittavalla elämäntyöllään ansioituneille opettajille yhdistys voi panna vireille tunnustushankkeita.


TOIMINTAKERTOMUS

JÄSENET JA TOIMINTA 2009

  1. JÄSENMÄÄRÄ 31.12.2009:
  2. HALLITUS (nimi ja kokouksissa läsnäolokerrat) [varalla]
  3. TALOUDENHOITAJA
  4. TILINTARKASTAJAT
  5. LUOTTAMUSHENKILÖT
  6. TYÖSUOJELUVALTUUTETTU
  7. PIIRIHALLITUKSEN JÄSEN
  8. PIIRIKOKOUSEDUSTUS
  9. HALLITUKSEN TOIMINTA. KOKOUKSET.
  10. OSALLISTUMINEN PIIRIN JA ITÄ-SUOMEN ALUETOIMIKUNNAN JÄRJESTÄMIIN KOULUTUSTILAISUUKSIIN JA TAPAHTUMIIN
  11. OAJ MUISTI
  12. VAPAA-AIKATOIMINTA

Leppävirta 25.3.2010
Hallitus